Tervetuloa kotisivuilleni!


Olen Valviran laillistama yksityinen puheterapeutti Suvi Kärjä Kotkasta. Toteutan puheterapiaa Kymenlaakson alueella (Kotka, Hamina, Pyhtää, Miehikkälä, Virolahti) sekä Itä-Uudellamaalla.

Tarjoan puheterapiapalveluja pääasiassa lapsille ja nuorille, joilla esiintyy erilaisia kielen, puheen, vuorovaikutuksen ja kommunikaation haasteita. Haasteiden taustalla voi olla esimerkiksi kehityksellinen kielihäiriö, puhemotorinen häiriö, puheen ymmärtämisen vaikeus, artikulaation haasteet, lukihäiriö, autismin kirjon häiriö, kehitysviive tai kehitysvamma. Suurimpina mielenkiinnon kohteina työssäni koen monikielisyyden ja -kulttuurisuuden sekä kehityksellisen kielihäiriön. 

Puheterapia on lääkinnällistä kuntoutusta. Asiakaslähtöisyys, lähiympäristön kuunteleminen, ohjaus ja osallistaminen sekä tavoitteiden asettaminen ja niihin sitoutuminen eri ympäristöissä ovat näkemykseni mukaan puheterapian onnistumisen kulmakivet. Koen, että puheterapian suurin tavoite on lapsen sekä perheen elämänlaadun koheneminen ja se voidaan saavuttaa esimerkiksi vahvistamalla kommunikaatiotaitoja, tukemalla puheen ja kielen kehitystä tai kehittämällä vuorovaikutustaitoja.

Olen puheterapeutin ammatin lisäksi kouluttautunut ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja minulla on laaja osaaminen nepsy-asiakkaiden kanssa toimimisesta. Mielestäni jokainen ihminen on arvokas ja me kaikki olemme samalla lähtöviivalla haasteistamme ja kehityskohdistamme huolimatta. Tämän ajatuksen toivon välittyvän asiakkaisiini, jotta he voisivat nauttia terapiahetkistämme ja löytää vahvuuksia itsestään. Itsetunnon kasvaminen ja omien vahvuuksien löytyminen on usein avainasemassa lapsen kehittymisen ja kukoistuksen kannalta. 

Työssäni haluan korostaa hauskuuden ja ilon tärkeyttä, jotta harjoittelu olisi asiakkaalleni mielekästä sekä motivoivaa. Näillä eväillä myös hyvä, turvallinen ja positiivinen luottamussuhde saadaan rakennetuksi. Olenkin luonteeltani huumorintajuinen, leikkisä ja empaattinen, mikä kannattelee tässä työssä pitkälle

Ota yhteyttä

Puhelinnumero
045 783 374 22  

Sähköposti


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita